perjantai 9. elokuuta 2013

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Menneitä ja tulevia

Nyt on ollut vähän kiireitä, eikä oo kerinny pahemmin mitään tänne kirjoittelemaan. Tässä on vietetty parit synttärit ja koitettu tehdä töitäkin. Vanhin pojista täytti 12 ja keskimmäinen 5. Harmi vaan kun synttäri hössötyksessä kuvien ottaminen
TAAS jäi :( Siinä olisi taas yksi asia, mihin pitäisi tehdä muutos. Eli kamera pitää oppia muistamaan pitämään mukanaan. No, tämän kuvan sentään muistin ottaa. Koristelu ála Rasmus :D



Tässä kun elämäntilanteet muuttuu ja päätin lähteä ptkästä aikaa Partylite-koulutukseen, niin sieltäpä löytyi taas jotain uutta. Nimittäin SUUNNITELMA.
Eli muutaman vuoden tauon jälkeen alkoi kyteä ajatus panostaa taas kunnolla Partylite-toimintaan. Se tarkoittaa sitä, että tavoitteena on taas rakentaa oma ryhmä iloisia Partylite-esittelijöitä. Olen itse ollut mukana jo yli 11 vuotta ja kertaakaan en ole katunut. Tämä on niin hyvä juttu moneltakin kantilta. Tätä kun voi tehdä ihan omalla tyylillään ja vauhdillaan. Joskus teen paljon kutsuja ja sitten kun siltä tuntuu tai esim. lapsiluku lisääntyy niin silloin sitten vähemmän tai ei ollenkaan.
Nyt siis suunnitelmissa hankkia useita kutsuja ja päästä kertomaan tästä harrastusmahdollisuudesta mahdollisimman monelle. Ja sitten kun sieltä löytyy niitä , jotka haluavat itsellensä uuden harrastuksen, josta tulee hyvä mieli ja paljon kauniita juttuja myös omaan kotiin niin "wolaa"...siitä se sitten lähtee :D
Jos juuri SINÄ, olitpa sitten mistä päin Suomea tahansa, kiinnostuit niin voit laittaa vaikkapa viestiä minulle. Sitten selvitetään mitä kivaa sinä voisit tästä saada.

Tässä kuva hauskoista puutarhan miniotuksista.



Sitten vielä vähän ompeluasiaa:
Viikon kuluttua on myyjäiset, joista olen varannut pöydän yritykselle. Nyt vaan pitäisi tehdä tilauksia valmiiksi SEKÄ pussukoita myyjäisiin. Taitaa olla aika uneton viikko tulossa :)





sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pikapostaus :)
 
2000 tykkääjää Piparmintun sydän-sivuille tuli täyteen ja onnelliset pussukan saajat on arvottu.
Rasmus, 4 vuotta, toimi onnettarena.
Voittajiin on otettu yhteyttä.
Onnittelut !!!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Elokuvissa

Tänään oltiin miehen kanssa elokuvissa. Viime kerrasta on aikaa varmaan pari vuotta ja luultavasti silloinkin elokuvana on ollut joku lastenelokuva. No tänään oltiin katsomassa elokuva 21 tapaa pilata avioliitto. En ole suomalaisten elokuvien ystävä pätkääkään, mutta tätä voin kyllä suositella. Oli hauska :)
 
Sieltä tullessa vanhin poika ilmoitti olevansa kuumeessa. Se olisi sitten taas huilipäivä ainakin huominen. Keskiviikkona just oli sama tilanne. Mikä kumma nyt mahtaa olla, kun tollasta kuumeilua pitää.
 
Ja sitten kolmas asia tältä päivältä. Mä ostin Rantaelämää-muumimukin, joka multa vielä puuttui. Sitten vielä kaksi ja muut onkin sitten niitä hinnaltaan huomattavasti kalliimpia. Niistä vanhemmista toistaiseksi vain haaveillaan...
Ai niin tulihan äidiltä tänään viestiä, että oli ostanut Rakkaus-mukin mulle. Se jo löytyikin, mutta on niin ihana, että useampikin kelpaa.
 
 
Tämä siis Rantaelämää...
 
 

torstai 7. helmikuuta 2013

 
 
Juu eilen sitten otettiin nokat kohti Turkua. Lapset ensin äidille ja sitten menoksi. Matkalla poikettiin Minimaakarissa Eurassa. Suosittelen jos siellä päin liikutte. Ihania tuotteita. Ensin poikettiin ystävän luona ja sitten vielä syömässä. Sen jälkeen päästiin Ikeaan, mutta juoksuksihan se meni. Ei miehillä riitä pinna siellä. No, rohmusin hyllyistä jotain tavaroita mitä ainakin luulin että piti ottaa. Eipä sieltä ylimääräistä tullut ostettua. Jotain kyllä taisi jäädä ostamatta. Sitten vielä yks kyläily ja sitten Myllyyn. Siellä poikkesin hakemassa muumien Juhlahetki-keksipurkin ja poikettiin syömässä...taas. Sitten kello oli jo älyttömän paljon ja täytyi Zafiran nokka kohdistaa kotia päin.
 
No tänään on sitten katottu mitä tuli ostettua ja mitä jäi...
Tämä päivä sitten kuluikin vanhoja lipastoja tyhjentäessä, koska ne olin vaihtoringissä myynyt ja nouto oli sovittu täksi päiväksi.
Nyt on puhti pois, mutta vielä taidan suunnistaa tuohon ompelukoneelle, jotta olisi fb:ssa huomenna uutta näytettävää :)
 


Nämä olivat tälläisiä kokeiluja, koska leikkasin yhden pussukan pöllöt ylösalaisin. Nämä meni kuitenkin heti ensimmäisessä esittelyssä, joten eivät jääneet esittelykassin pohjalle kuljeskelemaan :)
 


tiistai 5. helmikuuta 2013

Vuosi sitten vaihtui ja jo helmikuukin aloitettiin. Kiirettä on edelleen pitänyt, mutta ei parane valittaa.
 
Kotona tapahtuu vähän muutoksia sisustuksen suhteen. Yksi huone olisi tarkoitus maalata valkoiseksi. Ja nimenomaan se on minun lupaamani homma. Katotaan miten käy. Ja kaikki tämä lähti liikkeelle siitä, että poikkesin kirppiksellä ja siellä oli IIIIHANA vitriini myynnissä. Mietein liian pitkään ja se meni.
Mutta nyt olen ostanut paljon enemmän huonekaluja. Kävi niin sopivasti, että hyvä ystäväni perheineen alkaa rakentaa ja he hävittävät monia huonekalujaa ennen muuttoa väliaikaiseen asuntoonsa. Sieltä tuleekin sitten pari vitriiniä, pari senkkiä, olohuoneen pöytä, pikkupöytä hylly ja yöpöydät :)
No, kun sitten muutetaan sisustusta valkoiseksi niin sitten lähti myös kasa mustia astioita. Ja siksi huomenna laitetaan nenä kohti Ikeaa. Sieltä tarkoitus on tuoda ainakin pari valkoista lipastoa ja uusia astioita.
 
 
 
Töitäkin olen tehnyt ja siitä esimerkkinä uusi pussukkamalli - penaali.
Penaalimallin hinta on 16€.
 
Lisää pussukoita löytyy facebookista, kun etsii nimellä Piparmintun sydän